Risteilylle Tukholmaan

helmikuuta 11, 2016



Suuntaamme huomenna perjantaina risteilylle Tukholmaan. Matkaseurueeseemme kuulu itseni ja miehen lisäksi siskoni ja hänen mies (tässä sama tilanne kuin itsellänikin, eli poikaystävä on vain tosi pitkäsana kirjoittaa)

Kuva Google.fi



Olen käynyt hyvin vähän risteilyillä. Abi yms. Risteilyt jäivät minulta kokonaan välistä ja ennen muutamaa vuotta sitten olin käynyt vain pallomeri ikäisenä itämerellä. En ole siis koskaan ollut ns. bileristeilyllä, jos ei lasketa muutamaa työpaikan koulutusristeilyä, mutta ne ovat asia erikseen.. Risteilyistä ei ole muodostunut minulle sitä perinteistä ”logiikkaa” mikä vaikuttaa olevan sama kuin Vegasissa, what happens on the boat, stays on the boat. Omat reissumme ovat siis suhteellisen rauhaisia ja keskittyvät enemmän rentoutumiseen kuin suorittamiseen.

Olen päättänyt pitää hieman vapaamman viikonlopun dieetistä, mutta aion välttää buffetissa ylilyöntejä ja valitsen aivan pienen rasiallisen Ladureen macaronsseja sitten maissa. Alkoholiakaan en ajatellut nauttivani. Lasi shampanjaa sallittakoon, sillä emme ole vielä juhlineet siskoni kolmekymppisiä. 

Vaikka matkanteko on ihan mukavaa ja laivalla on oma fiiliksensä, on päivä Tukholmassa kuitenkin se kohokohta. En ole expertti tässä kaupungissa, mutta muutaman helmen olen löytänyt ja ainakin osassa näistä paikoissa täytyy aina käydä. Pyörimme useinmiten Östermalmilla, jossa sijaitsee mielestäni parhaat liikkeet ja kauneimmat rakennukset. Tässä kaupunginosassa on myös hyviä ravintoloita ja tunnelma on hyvä. Täällä et törmää turistikrääsään tai turisteihin oikeastaan muutenkaan.

Tässä pieni lista näistä Tukholman tärpeistäni:

-     - NK tavaratalo – loistava valikoima kosmetiikkaa ja upeat shop in shopit ovat todella tyylikkäitä. NKlta löytyy mm. Hermèsin putiikki ja ihana kodin osasto.


-     -  Ladurée – tämä macaron leivosten ystävien pyhiinvaelluskohde. Pieni todella kaunis putiikki, joka on kuin leivos itsessään. Täältä saa myös ladureen accessoriesseja kuten avaimenperiä. Onneksi minulla ei ole mitään hajua kruunun kurssista, niin kauhistun aina vasta suomessa siitä paljonko rahaa näihin herkkuihin on tullut laitettua.
Kuva Google.fi



-      - Ture's Brasserie – Sturegallerian 10ssä sijaitseva ravintola. Tämä paikka on miljööltään ja ruualtaan todella minun makuuni. Viimeksi olimme arkipäivänä täällä lounasaikaan ja tämä oli selvästi lähi toimistojen lounaspaikka numero 1.

-      -  – tältä kadulta löytyy kaikki luksusmerkkien liikkeet, mm- Louis Vuitton ja Gucci. Myös pieni kenkäliike, Savannahs, josta saa Manoloja, Zanotteja ja Louboutineja. Sivuavilla kaduilla on myös eri brändien liikkeitä.

-      - Östermalmin kauppahalli – Tämä on nimetty maailman 7. parhaaksi kauppahalliksi ja sen uskoo. Täältä saa vaikka mitä herkullista syötävää mukaan!

-      - Zara Home ja Massimo Dutti – liikkeet jotka voisivat saapua jo suomeen..



Nämä ovat muutamia poimintoja minun Tukholmastani. Katsotaan missä kaikkialla seurueemme ehtii käydä ja mitä uutta löydämme, niin kerron matkasta enemmän ensi viikolla. Illalla suuntaan vielä tallille Calia ratsastamaan.

Ihanaa Loppuviikkoa!

-Elsa

You Might Also Like

0 kommenttia

Suositut

Lukijat